Eva Häkkinen
niin kaunis on maa
ja varjoisat veet
näyttely 3.2. - 15.4.2007
|
Eevan näyttely
Eeva Häkkisen näyttely täällä on syntynyt tilanteessa, jolloin hyvä
ystävä on tehnyt itsemurhan
Olette saaneet kutsun mukana Eevan tähän liittyvän tekstin ja se on myös
täällä näyttelyn yhteydessä saatavilla. Siinä käsitellään tämän
tapauksen taustoja
Näyttely kuvaa Eevan tapaa käsitellä taiteen keinoin ystävän pois menoa
ja siihen liittyvää ahdistusta ja surua
Jokainen, joka on kokenut suuren menetyksen, tietää , että surutyössä on
omat vaiheensa, jotka on käytävä läpi.
on shokki vaihe, jolloin asia tulee tiedoksi, mutta ei vielä ulotu
tietoisuuteen
tämän jälkeen vasta tulee hyökyaaltona suru ja kauhu, kun alkaa ymmärtää
mitä
tapahtunut
Seuraa pitkä prosessi, jonka aikana ihminen työstää tapahtumaketjua,
siitä heränneitä tunteita, merkityksiä itselle ja muulle ympäristölle
Lopulta tulee vaihe, jolloin ikäänkuin antaa periksi, tyytyy pakon
edessä , antautuu ja yrittää sijoittaa tapahtuman ja kuolleen henkilön
oman elämänsä kuvioon. Tämä prosessi on jokaisella omanlaisensa riippuen
olosuhteista, suhteesta kyseiseen henkilöön, omasta peroonasta,
ympäristön suhtautumisesta ym
Tämä on tilaisuus nähdä erään henkilön tapaa käydä läpi muistujaan.
Toisaalta toinen
osapuoli tavallaan herää elämään meidän mielikuvissamme Eevan töiden
kautta.
Tuli mieleen, että jokaisesta poismenneestä voisi tehdä tällaisen
näyttelyn,jos ei muuten, niin mielessään. Voisi pohtia, mikä on tämän
henkilön aarre ollut. Mikä oli hänelle tärkeää elämässä, mitä sitoi
häntä elämään, mikä karkoitti.
Nuoren ihmisen itsemurha on erityisen vaikea kestää ja ymmärtää.
Varsinkin siihen liitty
erityisen paljon kysymyksiä ja syyllisyyksiä.
Toisaalta se panee miettimään omaa suhtautumistaan kuolemaan.
Normaalisti emme ajattele
sitä kovin syvällisesti. Kristinuskokin on tehnyt sen varsin vaikeaksi,
jos vaihtoehtona on taivas tai helvetti, eikä kukaan ole varma, kumpaan
joutuu, ja ikuisiksi ajoiksi.
Nykyään kai näkemys on vivahteikkaampi, ja henkisempi.Toisaalta eri
uskonnoissa käsitys kuolemasta on hyvinkin erilainen, ääritapauksessa
hindulaisuus, jossa itse elämä katsotaan riesaksi, josta pitää päästä
uudelleensyntymisten kautta eroon ja päästä yhteyteen maailmansielun
kautta. Onko se sitten lopulta muuta kuin se kristittyjen taivas?
Joka tapauksessa itsemurhaaja on miettinyt kuolemaa paljon ja hänellä on
siihen jonkunlainen suhde. Eevan ystävä on tässä ehkä äärimmäinen
esimerkki, jolla elämä ja kuolema kulkivat vierekkäin.
Meille muille se on vaikeampaa, kun useimmille itse elämä kaikkine
vaikeuksineenkin on itsessään ihme ja suuri lahja.
Tämä näyttely pyyhkäisee kuoleman siiven meidänkin lähellemme.
Toivottavasti se myös
auttaa niitä ihmisiä, joita tämä tapahtuma on kohdannut läheisesti. Se
on yksi tapa murtaa sitä tabua ja salamyhkäisyyttä, joka itsemurhaan
liittyy. Se on vain yksi tapa kuolla, ei sitä tarvitse hävetä, siitä
pitää ja saa puhua. Jos omat voimat eivät riitä, ja ystäviä tai omaisia
ei halua loputtomiin kuormittaa, on myös rohjettava purkaa tuntojaan
ammattiauttajien luona.
Katsokaa tämä näyttely, Eeva esittelee itse teoksensa tarkemmin
RAUNI BERNDT - Haukivuori - 1.2.2007
|
Kuolema, varsinkin oman käden kautta tehty jättää aina jälkeensä
paljon kysymyksiä, syyllisyyttä, surua, kaipausta. Näin käy, vaikka teon
ymmärtäisikin.
Ihmissuhde ei katkea kuolemaan. Suhde vain muuttaa muotoaan mielikuvien
ja muistojen tasolla toimivaksi.
Itsemurhasta on kulunut kolme vuotta. Surutyöni tuloksena syntyi tämä
näyttely vuonna 2004.
Viimeisessä viestissään hän pyysi ymmärtämään tekonsa. Hän sanoi mm. :
”Tämä ei ole mikään tragedia eikä epätoivoinen teko. Tämä on ehkä
kaunein hetki elämässäni. ” Itsemurha ei ollut hetken mielijohde, vaan
se oli hyvin tarkkaan ja kauan suunniteltu. Hän toteaakin viestissään,
että hetki on nyt oikea. 29.11.2003. Läheisille ihmisille hetki, juuri
ennen joulua, oli tosi julmasti ja itsekkäästi valittu.
Koko teko on julma ja itsekäs, muita ja seurauksia ajattelematon.
Varsinkin nuorten itsemurhat ovat turhia, koska ne ovat usein
epätoivoisia hätähuutoja ja usein myös ns. työtapaturmia. Näyttelyni
herättäköön keskustelun itsemurhasta ja sen ehkäisystä.
EVA HÄKKINEN - Haukivuori - 1.2.2007
|